Uudet poikaset

Pollyn ja Jeanin toisen kierroksen pienokaiset ovat jo näin isoja! Vanhin kuoriutui 1.9.2010. Toinen 3.9. Kolmas 5.9. Neljäs kuoli. Viides kuoriutui 7.9. ja viimeinen 9.9. ja on siis jo 11 päivää vanha sekin. Nyt varaustilanne näyttäisi siltä, että uusiin perheisiin on menossa kaikki tulevat ja olevat clearwing-poikaset, kaksi naarasta, yksi pari(skunta) ja yksi koiras. Mahdollisesti useampikin on varattu, en ole aivan vielä ehtinyt vastata uusimpiin kyselyihin, mutta poikasista saa kyllä vielä kysyä! Olen lähdössä Etelä-Suomeen joulukuun puolessa välissä ja tuolloin onnistuu kuljetus esim. Tornio-Oulu-JKL ja lähikunnat-Lahti tms.-Helsinki aksellilla.

Meillä on siis yhteensä 9 poikasta, joista kaksi on mahdollisesti kotia vailla.

Tässä vanhin poikanen.













Toiseksi vanhin
















Ja kolmanneksi vanhin.



















Sain siis vihdoin normaalikuvioisiakin poikasia spangelejen sijaan, tuo keskimmäinen näistä on spangle. Neljäs poikanen saattaisi olla clearwing, se on vielä niin pieni, ettei siitä ole kuvaa, samoin vitonen. Yksi poikanen kuoli, se oli jäänyt muiden jalkoihin. Tässä vaiheessa myös ikäero poikasilla sai ilmeisesti aikaan sen, ettei emo huomioinut kahta pienintä, koska olivat niin paljon näitä kolmea suurinta poikasta jäljessä kehityksestä ja ne olivat jäädä ruokkimatta. Pidin kahden päivän ajan isoimpia poikasia välillä hetkiä pois pöntöstä siirrettynä toiseen, tyhjään puruilla vuorattuun pönttöön, niin että pienimpienkin kuvut täyttyivät. Parin päivän jälkeen Polly huomasi itsekin taas ruokkia pienimmätkin kaikkien poikasten ollessa pöntössöä, että ne ovat taas saaneet olla rauhassa. Mukavan kesyiltä vaikuttaa tosin jo tämäkin sakki!

Kommentit