Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Koboltti! Ja violetti!

Kuva
Nyt minä vasta hoksasin, että meillä on pöntössä kaksi eri sinisen sävyä, joka siis tarkoittaa että Chiara on perusväriltään koboltti, sillä muutoin ei tummuusasteita voi tässä pesueessa näkyä Bossin ollessa vaaleansininen. Nelonen on siis koboltti normaali ja vitonen vaaleansininen opaali. Nelosella on lisäksi muutamia tummanharmaita sulkia sinisen seassa, joten tummuustekijä siellä tekee työtään, väri todennäköisesti tasoittuu ensimmäiseen sulkasatoon mennessä. Kakkonen vaikuttaa superuteliaalta ja kesyltä ja voikin olla, että se sittenkin etsisi uutta kotia perheestä jossa se saisi olla kesy perhelintu, eikä jäisi meidän puolivilliin parveen. Mutta katsellaan vielä miten kehittyvät, tavoitteena on saada kaikista muistakin yhtä uteliaita ja kesyjä 💗 Liljan ja Frodon pesueen vanhin on myös jo kasvattanut perusväriä esiin ja siellä meillä on ensimmäinen violetti :) Ykkönen edessä, taustalla myös harmaa opaali kolmonen, jolla kenties myös tummuustekijä Siniset pyrstöt! Nelonen, koboltt

Splayed legs

Kuva
The troubles don't seem to want to go away.. First with good news, Chiaras and Bosses babies do fine, very well actually. Chiara seems to be a lot more energetic now that Boss has finally started to help her with the chicks. This though didn't happen until I had taken the hen away a couple of times. Chiara has also stopped being as protective with the babies as she was before, maybe due to me handling her and her remembering that humans are not all the bad after all. I'm hoping some of them getting out of the next box already this week so that it wouldn't be so crowded! Number 1 and 2 have lovely long feathers already. But then to this tight sitting hen, Lilja... Her good intentions seem to have caused her babies even more harm, now the splayed legs sydrome. I noticed this on sunday morning, was suspecting it already when I ringed number two on saturday, but when I had to renew the banding as the ring had fallen off, I could very well see that both number 1 and 2, possi

Holiday time for the mom

Kuva
  She's still the sweetest little budgie 💕 Chiara has gotten some time out of the cage now that she's started over grooming the chicks. That means she's nibbling their down off, and bald patches are appearing where they should be fluffy and white, or grey. But it's worked, Boss has started to feed the chicks instead and Chiara, every time she gets back, concentrates better on her babies. If it should get worse, we are now prepared to remove he all together. Here are number two, three and four. Four and five are the ones who she's plucked the most, and also here you can see the fluffy down which should be covering evenly all the back side of the chick, is blotchy. The elder chicks are better off already and luckily Chiara hasn't been plucking any of the chicks feathers. The colours of the babies are as follows: 1. Grey opaline 2. Grey cinnamon opaline 3. Grey opaline 4. Skyblue normal 5. Skyblue opaline None of the chicks are yellowface!

Kuvia ja huolia

Kuva
Tai eipäs liioitella, kuvia on vain yksi! Se on numero kaksi, eli Honda, Huyndai, tai Huawei. Olen kääntänyt sanat suomeksi ja makustelen tässä mikä olisi sopivin. Ehkä kuitenki Hiace, muodostettu sanoista sanoista High and Ace - kaikkea sitä oppii 😅 Se on suurella varmuudella poika, ykkönen vaikuttaisi edelleen tytöltä. Mutta miksi kuvien otto eilen jäikin näin vähälle - tai otin useampiakin, mutta olivat aika liikkuvaisia yllättäen ja kuvista tuli suttuisia - oli että ehdin siinä sitten puruja vaihtaessani ja poikasia katsellessani huolestua, että onkohan Chiara lie harrastanut "over-grooming"-ia eli hoitovieteissään rapsutellut poikasilta untuvia pois. Ei taida olla yhtä ainoaa päivää poikasten ollessa pönttöiässä, etteikö yksi tai toinen asia huolestuttaisi... Jos se on over-groomingia, eli jonkinlaista liiallista tai aggressiivista hoitamista, joka muuttuu negatiiviseksi vaikutuksiltaan, sitä on jatkunut vasta 1 tai maksimissaan 2 päivää. Poikaset on olleet ihan tavalli

Violetista - About violets

Lilja and Frodos fourth chick hatched today and that will be their last too. Two eggs remaining are light and dry. I took one of them away already, and left the other, though I'm sure it's no good. It was those two eggs I lifted up a week ago, when I was waiting for the first one to hatch and became so sad thinking it must have happened, or will happen to all of the eggs... But luckily I was wrong. So I'm happily waiting for the colours to start appearing as there is a nice chance for some violets! Violet is after all a dominant mutation, so the odds for getting a violet for a budgie chick is always 50%, but yes, you can also get tails 4 times a row... So it isn't a done deal just yet. Frodo will also be passing forward only skyblue, having no dark factors, and a skyblue violet will look like a cobalt. With Liljas cinnamon gene it's difficult for me to determine if she also has the cobalt gene, but it's likely. A cinnamon skyblue violet will on the other hand gi

Heart Beats

The house has been empty the whole weekend, that is more than 6 hours per day, both days, which usually doesn't happen, as either the kids or I am at home. My friend has been here to take the dogs out and put some fresh food in the breeding cages. So we got home with the kids in the evening and all is well, I start to take the old food away and prepare some fresh for the parents to eat and ask my daughter who hasn't seen the newest bub - born this morning, and she goes "aaaw!" - and I want to take a look myself, because Lilja is still out of the nest box, but there's only two of them. There should be three. My first thought, it has been eaten - and while I thought that, my daughter points at a tiny little thing on the cage floor, unmoving. I pick it up right away but it's cold and I start breathing on it, I breath and I breath and go to the bath room to warm up my hands in hot water as they were ice cold coming outside just a moment before. I continue breathin

I-baby got a sibling

Liljas and Frodos nest has now two chirpy-chirpers, as another egg hatched just today. This clutch will get letter I what comes to their names. I get superhappy now that I already got to fear the worst, I checked the eggs in a hurry as I do everything that has to do with anxious moms - and I saw some dried out eggs, but I'm so happy that my gloomy predictions didn't come true. Even two little chirpy-chicks for them is enough and if more is to come, I'm even happier. I'm really hoping for a violet, though I do acknowledge the difficulties in trying to figure out which one actually HAS the violet gene... But I will worry about that later. Now Chiaras and Bosses babies are feathering up lovely and the second baby is beyond beutiful and a must stay in the flock. It seems to be a grey cinnamon, with a very orange beak atm, so you can only imagine! I will probably be taking some pictures next week just to memorize the development of feathers in cinnamons. --- Lilja ja Frodo o

Happy

A little baby chick has just hatched to Lilja and Frodo today! 😍 How happy one can be to be mistaken!! So this little chick most likely is egg number 3 or 4. Number three has had 20 days of incubation and number 4 has 18. I did mark all the eggs, but the markings have fainted and more than half of the egg shell has already been eaten up by the mom or the dad. Gotta get a better non toxic marker. I've heard someone using charcoal and that could porobably work well too. It's not that the 5 chicks already wasn't well enough, but the thought of Lilja not getting any babies of her own and only sitting and sitting - all for nothing is not a happy thought. Chiaras and Bosses first born is a grey opaline 💗, without a yellowface. Their second born is pushing out the whitest of feathers only, so we have to wait a little while to be able to tell more. But it's supposed to be a grey (or a blue) opaline cinnamon, and I'm pretty sure also without the yellowface. -- -- -- Olinki

The other nest

Unfortunately it looks like Frodos and Liljas eggs are unlikely to hatch at all. I've been waiting for the eggs to hatch, but nothing seems to happen. I checked them yesterday and it seems that most of them have dried out but there might still be life in the latest laid egg. So I can only keep my fingers crossed and hope for a little miracle here. All 6 eggs in the nest were fertile. Chiaras and Bosses babies on the other hand are doing well. All 5 of them are growing beautifully and I have banded already 4 of them. The parents are also doing a wonderful job. One can but wonder!

The clutch

Kuva
The chicks are growing nicely and the eldest is now 15 days old. I can be pretty sure that she is not a yellowface, and she looks like a she, but there I can be mistaken! Second baby is now 11 days, he's developing less pigment because of the cinnamon gene and he looks a little bit like a he already, though again, I might be mistaken 😅 4 of the chicks are already banden, with numbers 04, 05, 06 and 07. I was a little too hasty with number 3 and the ring fell off the next day, so I've done it twice. The parents are eating almost non stop and no wonder, the babies are growing so fast!

Rengastuksen aika

Ensimmäinen poikanen on rengastettu sunnuntaina ja seuraavan rengastus olisi kenties huomenna, tai jo tänään, en ole nyt illasta päässyt vielä kurkistamaan pönttöön. Poikasia Chiaralla ja Bossilla on nyt 4 ja viides muna vaikuttaisi, vastoin aiempia havaintoja, olevan myöskin hedelmöittynyt, joten olin ilmeisesti unohtanut kirjata ylös seitsämännen munan muninnan. Pöntössä on kuitenkin vain viisi munaa, sillä yksi oli tyhjä ja yksi ei kuoriutunut. Ykkösellä näkyi aamulla jo pigmenttiä ja se heilutteli siipiään ja juuri äsken kuulin pöntöstä myös innokasta läpytystä, kun poikanen on kokeillut siipiensä toimivuutta ihan kunnolla :) Aika ihana pieni siivekäs perhe se on. Ei malta oikein edes odottaa kun ne kasvavat isommiksi! Värejä voi alkaa ounastelemaan n. 2 viikon päästä, toki joka päivä tästä eteenpäin näkee aina jotain uutta. Tämän pesueen kirjain on H. Tyttäreni mielestä ehdottamani Honda, Huawei, Huyndai ja Hedwig olisivat sopivat. Näillä näkymin ei siis olla vielä edes puolessa v

Kolmas poikanen ja valmiit Poikue-sivut

Kuva
Nyt pöntössä piipittää jo kolmas poikanen! Sain vihdoin myös joka ikisen meillä syntyneen CC poikasen kuvan sivuille Poikueet , joten sieltä kelpaa nyt käydä katsomassa millaista väkeä täältä on aiemmin maailmaan saatettu :) Plus että undulaattivauvat on vaan aika ihania katseltavia. Aika sinivaltaista on ollut tuotanto ja olenkin jo kauan kaivannut meille vihreitä lintuja, mutta vielä ei sopivaa ole löytynyt. I've updated the page where you can find all the clutches ever hatched under the name Chirping Chicks. Updating means adding pictures on all those 26 chicks! And they are so cute! Below some of them. (Chiara and Boss now have 3 babies and at least one of them is a cinnamon!) Tässä muutamia kuvia menneiltä vuosilta. Minun Bonnie Kaunis kirjava spangle   CC Addison ihka ensimmäisestä pesueesta

Toinen poikanen Chiaralle ja Bossille

Olen niin monelle muulle taholle jo kertonut kakkospoikasen kuoriutumisesta että olen unohtanut kirjoittaa siitä täällä! Varsinainen kakkosmuna oli siis alusta alkaen tyhjä ja kolmonen valitettavasti jäi kuoriutumatta, mutta liekö näistä viivästyksistä johtuen sitten, nelosella olikin jo kiire ja se kuoriutui eilen vain 17pv haudonnan jälkeen! Ja se voi hyvin, tai siis, aamulla olen nähnyt sen viimeksi koska Chiara. Mutta koska Chiara, uskon sen voivat hyvin! Sain poikasista tosiaan tuolloin aamulla muutaman suttuisen kuvan ja 3 sekunnin videon, ja sitten Chiara ehtikin jo tulla paikalla joten oli aika laittaa luukku kiinni. Boss huolehtii perheestään kiitettävästi, se kulkee pöntössä syöttämättä sekä äitiä että kenties myös poikasia, tai sitten Chiara tekee sen saatuaan ruoan ensin isältä. Se syö hyvin harvoin itse. Ja jos oikein pinnistelen mielikuvitukseni virkeimmilleen saatan kuvissa tai videolla nähdä ehkä aavistuksen punervammat silmät joka tarkoittaisi kanelipoikasta! Molemmat

Sertifiointi

Kuva
Mainitsin aiemmin laittaneeni vireille hakemuksen Suomen Lemmikkilintuyhdistyksen Kaijulin  kasvattajalistall e ja nyt on prosessi saatu päätökseen! Ajatustasollahan se alkoi jo yli vuosikymmen sitten, mutta itse paperityö ja hakuprosessi oli nopeaa ja hauskaa, koska mikäpä olisi mukavempaa kuin kirjoittaa kasvattamisesta ja omista suunnitelmista sen suhteen! :) Toivon kovasti, että muutkin kasvattajat innostuisivat ja lähtisivät mukaan Kaijulien kasvatustoimintaan, yhdessä saataisiin aikaan paljon! Tarkkasilmäiset ja vähemmänkin niin, huomaavat ehkä hienon bannerin jonka sertifioinnin mukana sain ja jota ei voi kuin ylpeydellä esittää :) Kiitos luottamuksesta! Olen vaihvihkaa myös päivitellut poikastilannetta ja arvelin tekeväni kenties erikseen vielä sivun pesinnöille niin se on selkeämpi. Chiaran ja Bossin kolmas muna, jonka olisi pitänyt kuoriutua eilen, oli valitettavasti jossain kohtaa ehtiyt säröytyä. Liekö kalsiumin saanti ollut heikkoa jossain välissä ja muna jäänyt ohutkuori