keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kuviloita :)

Tässäpä pienokainen, nyt 13pv vanha. Väriltään siis vihreä, kirjava, untuva on valkoista, onko sitten opaali vai ei, sen näkee. Ja iso mötkylähän se on myös!! :)



torstai 17. joulukuuta 2009

Kuoriutunut piipero

Ainokainen on siis nyt kuoriutunut :) Jäämme odottamaan kehitystä...

tiistai 8. joulukuuta 2009

Nieven ja Loiston munat

Tässäpä ovat pariskunnan munat ja kuten selvästi näkyy, ylhäällä oikealla on ainoa hedelmöittynyt, sillä terveen munan valkoinen väri, muut kalpean punervia.


















Tässä vertailun vuoksi Cielon pyöräyttämiä jättiläismunia :) Kun mietiskeltiin, onko Nieven enkkuperimä tuonut Loiston muniinkin lisää kokoa, mutta ei mainittavasti ainakaan Cielon muniin verrattuna. (kyseessä siis sama pönttö ja kuvat samaan kokoon skaalattuja)


















Munat ovat tällä kertaa kuitenkin ehkä hivenen isompia kuin kesällä Jeanin kanssa saadut, jotka siis alla.



















lauantai 28. marraskuuta 2009

Loisto & Nieve pönttöilee

Vähän Loiston kustannuksella on tämä pesintä nyt aloitettu, koska se on jo kaksi pesuetta hoitanut tänä vuonna, tosin melko pieniä molemmat (3 ja 4 poikasta). Loisto on kuitenkin ollut hyvävointinen emona ja tauoilla ja se on taas voimakkaasti pesintävieteissään hätistellyt muita pareja ja etsinyt koloa mihin pesää aloitella. Se olikin heti halukas hyväksymään Nieven kumppanikseen ja 9 päivää yhteiseen häkkiin laittamisen jälkeen, Loisto muni ensimmäisen munan.

Tarkoituksena on tarjota Nievelle mahdollisuus harjoitella parittelua ja pesintää, sekä saada selville, pystyykö Nieve edes hedelmöittämään munia vai onko se ns. maho.

Pesinnän alettua myös hoksasin, ettei Nieve ole tyypillinen resessiivinen kirjava, sillä sillä on iirisrenkaat molemmissa silmissä. Se on kuitenkin väritykseltään resessiivisen kirjavaan sopiva ja sillä on tälle värimutaatiolle tyypilliset vaaleanpunainen vahanahka ja jalat. Nokka on myös kirjaville tyypillinen oranssi. Kirjava Loisto ei ole Nievelle paras mahdollinen pari sen oman värin selvittämisen kannalta, mutta toivotaan, että jo tässä tai viimeistään Nieven ja Cinnan kevään/kesän pesinnässä selviäisi jotain Nieven erikoisesta ulkomuodosta.

Toivotaan siis muutamia hedelmöittyneitä munia! :) Edes yksi...

tiistai 17. marraskuuta 2009

Iirisrengas

Tässä on meidän Nieve, jota on aina pidetty resessiivisenä kirjavana.






















Kun klikkaat kuvaa isommaksi ja katsot linnun silmää, näet selkeän valkoisen iirisrenkaan. Resessiivisillä kirjavilla ei ole iirisrengasta. Tämä tekee meidän Nievestä ihan tavallisen australian kirjavan, joko yhdellä tai kahdella tekijällä varustettuna. Sen näkee sitten varmasti vain mahdollisista poikasista. Molemmat, sekä Loisto että Nieve olisivat siis australiankirjavia.

torstai 5. marraskuuta 2009

Kokeilupari






















Tässä olisi minun mahdollinen ylimääräinen pesintäkokeiluparini vielä tälle vuodelle. En tiedä tuleeko tämä pesintä toteutumaan, mutta kuva oli niin hauska, että laitan sen tähän kuitenkin. Se on otettu vuonna 2008 syyskuussa. Loistollakin vahanahka vielä aivan vaalea, kun se on niin pikkuinen. :)

Pesintäkokeilun tarkoituksena olisi selvittää, pystyykö Nieve hedelmöittämään munia vai onko se vain kaunis poika. Loisto on taas kovasti pesimävireinen, joten se jos kuka saisi asian selvitettyä, kun pönttö vai annettaisiin.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kuvia

Blue ja Cinna ovat nykyinen pari ja aivan ihastuttava sellainen! :)





















Ja meidän toinen parimme on muodostunut parven violeteista, Polly & Jean. En aivan saanut napatuksi kuhertelukuvaa :)





















Jean rapsuttelee





















Äiti ja tytär :)

lauantai 19. syyskuuta 2009

Paluu arkeen

Nyt alkaa vähitellen tuntumaan siltä, että ollaan pian päästy eroon "välivaiheesta" jota on jatkunut aina muutosta lähtien. Sen verran vielä parvi muuttuu, että Rasta lähtee takaisin oikeaan kotiinsa ja Wenla uuteen kotiin. Meille jää lintuluvuksi tuolloin 7. Ja toivon kovasti, että nämä kaikki seitsemän olisivat meillä vielä pitkään... Pidän pikku parvestani kovasti. On ollut tosi hauska seurata niiden touhuja nyt, kun tila on suurempi ja joukossa on nuorempaa ja vanhempaa :) Saattaisi olla hauska tehdä sellainen luonnearvio kaikista ja liittää sitten tänne taulukko tuloksista. Tai sitten vain tyydyn ottamaan videota kaikista ja paljon, silläkin tavalla saisitte jotain käsitystä tämän parven kokoonpanosta.

Kotona asuu nyt (vanhimmasta tulokkaasta uusimpaan):

Loisto 1v9kk (tuli meille helmikuussa 2008)
Nieve n. 3v. (tuli meille maaliskuussa 2008)
Jean 1v2kk (tuli meille lokakuussa 2008)
Cinna n. 8kk (tuli meille heinäkuussa 2009)
Polly n. 5kk (tuli meille elokuussa 2009)
Blue n. 5kk (tuli meille elokuussa 2009)
Bonnie 2kk (syntyi meillä heinäkuussa 2009 - muutti parveen syyskuussa)

Rasta 8kk (oma kasvatti ja hoitolintu)
Wenla 2kk (oma kasvatti)

Rasta lähtee näillä näkymin takaisin etelän suuntaan ensi viikonloppuna. Voisin tuolloin samalla napata erilleen Wenlan, ettei kahteen otteeseen tarvitse parvea häiritä. Nyt on ollut niin kiva, kun saavat ihan rauhassa olla päivät ja yöt, minun ei tarvitse niitä häiritä, vaikkei kaikki aina häkissä yötään viettäisikään.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kuvia uusista tiloista

Kaikki linnut ovat tosiaan jonkin aikaa jo asuneet yläkerrassa. Poikaset pääsivät siellä ensilennoilleen ja nykyisin koko parvi on yötä päivää irti koko kerroksessa :) Olen jotain koettanut sinne rakentaa kiipeiltäväksi ja järsittäväksi, paljon lisää on vielä suunnitelmissa. Eilen Virpi kävi hakemassa omat kultansa pois, Bee ja Bodie pääsivät uuteen parveen. Kotiin jäivät nyt siis vielä Baille eli Wenla ja Bonnie. Bonnie jäänee tänne lopullisesti, ehkä tulevaksi kumppaniksi jollekin spangle koiraalle ja Wenla on menossa Minnan luokse. Seurataan vielä sen käyttäytymistä ja vahanahkan kehittymistä jonkin aikaa, että saadaan varmuus sukupuolesta ja sitten sekin pääsee uuteen kotiin.

Koetin tänään ottaa muutamia valokuvia ja videoita parven touhuista, niitä voisi seurata vaikka kuinka kauan, kun ovat aktiivisia :) Nykyisin melko tiiviin parin muodostavat Blue ja Cinna, vaikka Blue tykkääkin seurustella myös monen muun kanssa :) Rasta on myös oikein seurankipeä ja koettanut mm. jutustella äitinsä ja juuri parveen lentäneen Wenlan kanssa. Loisto tykkää olla omissa oloissaan ja vaatiikin häkistä sen oman tietyn paikkansa touhuttuaan aikansa. Polly ei ole myöskään vielä löytänyt kaveria, välillä se ja Jean ovat pitäneet yhtä.

















sunnuntai 6. syyskuuta 2009

...

Täällä herättiin surulliseen näkyyn tänäaamuna, kun hoitolintuni Ykkönen oli lentänyt autuaammille maille. Eilen illalla näin sen voivan huonosti ja siirsin pikkuhäkkiin lämpölampun ja vitaminoidun veden kera, muuhun kun ei ollut mahdollisuutta. Häkissä se oli muiden kanssa vielä istunut normaalisti orrella, lennellytkin vähän, mutta sairashäkkiin laitettaessa istui vain lattialla ja näytösti, että se olisi vain mennyt huonommaksi koko ajan. Takapuoli oli jonkin verran tuhrussa, mutta en nähnyt oksentelua. Kupu oli silti pehmoinen, joten kuputulehdusta epäilisin jälleen kerran. Aamulla Ykkönen ei enää ollut elossa. Tosi nopea sairastuminen, koska tarkkailen linnut joka aamu viedessä ruoat ja Ykkönen on aina ollut ensimmäisten joukossa sirkuttamassa ja touhuamassa ja niin vielä eilisaamunakin! En sitten ymmärrä mistä tämmöinen nopea huonontuminen, varmaahan on, että tulehdus on vaivannut jo pidempään ja nyt sitten jostain syystä näin rajuna puhjennut tai kysessä on ollut jokin muu, esim. sisäelinsairaus joka saattaa viedä yhtäkkiäkin.

Tänään vein ylös ison oksan ja pystytin sen väliaikaisesti joulukuusen tukeen. Ja ovat kyllä pitäneet elämää! :)

Lupaamani kuvat pikkuisista. Kovasti on vaaleat vahanahkat edelleen, osalla jopa häivähdys sinertävääkin joukossa, mutta en voi mennä sanomaan/lupaamaan niitä koiraiksi kuitenkaan. Naaraan sirkuksen osaavat ja nahakoivat paljon ;)














































perjantai 4. syyskuuta 2009

Tyttöjäkö lie... :)

Minusta ne on ihan tytön näköisiä kaikki. :P Ei tosin vieläkään pitäisi mennä vannomaan, laitan vaikka huomenissa kuvia, niin saatte muutkin arpoa ;)

Pirteätä porukkaa, ääntäkin lähtee jo pikkuisen. Sirkuttavat vain, kukaan ei ole koettanut laulaa, niin kuin koiraat. Lisäksi nahistelevat paljon... mikä sekin on naarasmaista käyttäytymistä. :)

Mutta jos tosiaan olen näin onnekas neljän naaraan omistaja, niin tulevia koteja ei sitten enää tarvitse miettiä. Sen verran oli hässäkkää pesueen vanhempien kanssa, että ihan heti en ole suunnitellut seuraavaa pesintää ja blogikin varmaan pian hiljenee oman perheen tapahtumien johdosta, jahka tässä jossain vaiheessa alkaisi oikeasti jotain tapahtumaankin... :P

Blue näyttää mainiolta edelleen mitä tulee vahanahkaan ja jalkoihin. Öljy ei ole vieläkään puhdistunut höyhenistä. Voihan olla, ettei ole ollut niin ahkera siistimään itseään kuin Loisto oli. Edelleen vasta tekeillä verho yläkertaan, jolloin pääsisin lennättämään parvea pitkästä aikaa. Häkki on kyllä kohtuu lenneltävä tuolle porukalle, ylimääräistä räpistelyä ei ole kuulunut, mutta kyllä siellä kaikkea muuta toimintaa on keksitty tekemisen puutteessa, kuten siementen levittely pitkin lattiaa ja metallitelineiden koluuttelut häkin pohjalle... Suunnitteilla on lisäksi parin metrin karahka ruuvattavaksi kattoo kettinkien varaan, siitä tulee kuulkaas hieno... :D

Mutta huomenna niitä kuvia siis!

lauantai 29. elokuuta 2009

Vahanahkakuvia

Nyt on isä Jean poikasten joukossa jälleen, alkoi jotenkin vaikuttaa niin apaattiselta tuo poikasten keskenäinen elo, että ajattelin paremmaksi tarjota niille edes jonkin esikuvan vaikkapa edes viikon tai kahden ajaksi.

Hyvin on tuntunut elo sujuvankin - huomattavasti enemmän ääntä häkistä nyt lähtee! Ovat kyllä jo tajunneet, ettei iskä heitä enää aio syöttää, vaikka melkoista ahdistelua ensimmäinen vuorokausi olikin. Nyt tilanne on rauhoittunut ja Jean laulelee alaorrella kun poikaset seurustelevat ylempänä toistensa kanssa. Tahtoo nimittäin olla niin, että kun isä seurustelee yhden poikasen kanssa, siinä ovat sitten kaikki loputkin tahtomassa osansa ja menee yhdeksi takaa-ajoksi koko homma.

Kuvia ajattelin laittaa vahanahkoista taas. Voi olla tietenkin, että koiraslinnun läsnä olo ja sen suosiosta kilpaileminen vaikuttaa jonkin verran poikastenkin hormonitoimintaan, koska minusta kaikilla on nyt todella vaaleat vahanahkat ollakseen koiraita, kun vielä pari päivää sitten kaikki olivat oikein punervia. Pari päivää sitten olivat myös todella rauhallisia ja nyt taas todella aktiivisia. Sen aikaa ovat aloillaan kun otan kuvia, sen verran jännää puuhaa kuitenkin.

Vertailin vahanahkoja myös Loiston edelliseen pesueen poikasiin, joista tämän ikäisinä sanoi hyvin helposti kumpaa sukupuolta olivat ja noiden kuvien ja näiden kuvien perusteella nämä olisivat kaikki naaraita. Mutta enpä mene siihen lankaan, koska tilanne voi tosiaan vielä muuttua! :D Heh. Tässä kuitenkin näitä söpöläisiä ihailtavaksi. :)

(huom! Bonnien ylempi kuva otettu ilman salamaa, alempi salamalla. En ole aivan vakuuttunut tuosta dilute-geenistä edelleenkään, mutta väriä ei ole nähtävissä tuossa salamakuvassa laisinkaan, vaikka kyllä sen harmaasiivellä tulisi näkyä melko kirkkaanakin. Uskoisin Bonnien perusvärin olevan koboltti. Ja koska tällä hetkellä epäilen kaikkia poikasia Dd tummiksi, on Loisto hyvin mahdollisesti se oliivi (DD), miksi se joskus silloin ihan poikasena määriteltiinkin!)

Bonnie 39 pv, pullea mutta hyvin naarasmaisen vaalea vahanahka.





















Bonnie ja Bodie 37 pv.


















Baille 33 pv ja takana Bee 35 pv.





















Bodie.




















Bee, Bonnie ja Bodie.

torstai 27. elokuuta 2009

Polly & Blue

Vähän päivitystä nuoresta paristakin :)

Blue on saanut tällä viikolla parafiinihoitoa edelleen, iltaisin. Sen vahanahka on jo todella hyvässä kunnossa, mutta raukka kun se on niin öljyssä! En muista kuinka kauan Loistolta meni itsensä putsaamiseen kuurin jälkeen, vaan se oli aivan samannäköinen. :P Lopetan kuuri viimeistään ensi viikolla, aikaisintaan sunnuntai-iltana, kun kaksi viikkoa on tullut täyteen. Uskon, että se on sillä selvä :) Olisi varmasti jo nytkin, mutta hoidan nyt tuplahoitona loppuun asti!

Blue koettaa kovasti sirkutellakin jo, liekö ikä mikä vie veronsa, koska sirkutus on vielä aika säälittävän kuuloista, lähinnä rumaa... heh. Mutta jospas se viimeistään parveen päästyään oppisi laulamaan kuten isommat pojat ;) Pitäähän sitä harjoitella jo!

Kuviin sain mielestäni melko hyvin napattua myös Pollyn violetin - ei sitä ainakaan koboltiksi voi mennä haukkumaan ;)

Jag har skötat Blue med paraffin nästan två veckor nu, och fortsätter minst tills söndagen. Han ser jättebra ut redan - utom fjäderdräkt, som är skjöljat med ölja, fy! :P Det ska bli bättre när jag slutar med paraffin, som jag har penslat på hans fötter och näbben varje dag. Han ska vara så fin efter några veckor! :)







Kuvia Minnalle :D

Minna halusi uusia kuvia mahdollisesta pienokaisestaan ;) (jos se siis on tyttö...) Joten tässä muutama uusi kuva :) Beestäkin näkee selvästi tuon sinisen hohdon takapuolessa ja tumman värin joka näyttäisi melkein oliivilta. Joten liekö kuitenkin Beekin tummanvihreävioletti. Ikävä juttu, ettei Bobs ikinä päässyt vertailtavaksi Been kanssa... kulta-pieni.

Poikaset ovat siis keskenään, syövät melko reippaasti jo siemeniä ja hirssiä, pehmeään ruokaan eivät vielä ole kovin innostuneet, valitettavasti. Laitan joka päivä kananmunaa ja se olisi niin hyvää ja energiapitoista mutta kun ei maistu. Seiniltä ja katosta riiputettavista herkuistakin vain hirssi maistuu.

Tässä Baille pikkuinen, Baille ei aivan vielä lennä niin paljon kuin muut, se on kuitenkin vasta toista päivää pöntöstä ulkona.











































Ja muu kolmikko.





















tiistai 25. elokuuta 2009

Että undulaatit osaa olla vaikeita....

Ähh... Loisto on nyt kokeilun vuoksi takaisin poikashäkissä. Jean on yläkerrassa. Pidätte minua varmaan hätäpäisenä ja hölmönä, mutta asian laita on seuraavanlainen.

Jean oli oikein hyvä isä, erityisesti Baillelle, joka on pöntössä edelleen. Syystä että se keksi alkaa pitämään Baillea seuralaisenaan, tulevana emona, onhan se pöntössä, ilmeisesti naaras, sitä ruokitaan pönttöön ja kaikki muutenkin ihkua ja idyllistä. Tänään näin sen sitten kunnolla jahtaavan Bodieta ympäri häkkiä. :P Olen nähnyt sen aiemminkin "ei niin välittävän" Bodiesta, joka alkaa minusta olla melko selvä koiras. Eli tässä nyt uhkasi käydä samalla tavalla kuin Loiston kanssa, kun Loisto ja Jean suunnittelivat uutta perheen lisää ja muut olivat suunnitelmien tiellä. Nyt Jean oli vain etsinyt uuden kumppanin jolle kuherrella ja tämä oli sitten pikku-Baille.

Joten. Kokeilen nyt, jos Loisto ei keksi alkaa seurustelemaan kenenkään koiraspuoleisen poikasen kanssa vakavasti, riippuu ihan sen virittyneisyydestä, ainakaan vahanahka ei ole kovin ruskea, kun vertaa Jeanin edelleen paksuun ja tumman siniviolettiin vahanahkaan - se olisi ollut heti valmis uuteen pesintään. Haluaisin kuitenkin, että saisivat vielä jonkin aikaa lisäravintoa emolta ja että Baillekin saisi rauhassa opetella syömään itse ja tulla omaa tahtia pöntöstä ulos. Että seurailen tilannetta. Seuraava vaihe on sitten ottaa viimoinenkin emo pois ja toivoa, että Baille pian uskaltaa ulkomaailmaan ja ottamaan mallia muista. Se on hyvänkokoinen jo ja muut ovat jo hoksanneet jotain siemenistäkin, kun havaittavissa on poikasille tyypillistä ruokakupissa "asumista" kun siemenillä herkutellaan :)

Näin täällä... voiko vaikeammaksi enää mennä...

Kuvia mukeloista :)

Ja nyt sitten pitkästä aikaa, tiedän kuinka näitä on odotettu ;) Anteeksi myöhäinen ajankohta. Halusin vain, ettei minua säikähdellä kun otan kuvia ja kaikki olivatkin kyllä niin rauhallisesti paikoillaan, salamaa en käyttänyt edelleenkään (kesä on niin ihanan valoisaa aikaa!!) ja siksi pönttöläisen kuva on hieman epätarkka.

Poikaset ovat aivan ihastuttavia. Erityisesti minusta Bonnie ja Bodie, pöyheät päät ja pitkät sulat, isokokoisia ja rauhallisia. Bee ottaa paljon isästään mallia, kun laitan ruokakuppeja. Bodie ja Bonnie vain katselevat orsiltaan.

Klikkaa kuvat isommiksi! :)

Bonnie 35pv & Bee 31pv




















Bodie 33pv



















Isäliini :) Mene ja tiedä sitten noista violeteista, kun vertaa tämän pyrstöä Bodien pyrstöön ja minä kun ajattelin, että olisivat molemmat vaaleansinisiä violettejä??? Ehkä valo lankeaa eritavalla...
















Bodie edestä, eikös se näytä pojalta - hmm, minkäs teet!





















Niiin sulkku!!!





















Bonnie ja Bee uudemman kerran lähempää



















Ja pikku-Baille 29pv, joka ollessaan tyttö (toivotaan niin!) vaihtaa nimensä Wenlaksi :) Tästä kuvasta nyt ei pääse näkemään tummaa pyrstöä, rintahan on selvä koboltti.





















Niin ja vielä sellainen pohdiskeluluontoinen asia Bonniesta. Mahdollista olisi, oosoittatuupa hän sitten tytöksi tai pojaksi, että antaisin hänet sijoituskotiin. Tuolloin lintu menisi uuteen kotiin sillä ehdolla, että sen täyttäessa vuoden tai puolitoista (riippuu sukupuolesta) se tulisi meille pesitettäväksi. Tietenkin, jos sille on olemassa edes kumppani. Kodin tulisi olla ehdottoman mainio :) tietenkin, niin kuin kaikkien muidenkin kodit ;) Ja mieluusti tässä lähiseudulla. Mutta tätä olen vasta mietiskellyt. Kuitenkin jos joku olisi asiasta kiinnostunut, niin voi ottaa yhteyttä, niin keskustellaan asiasta.

Sukupuolista en oikeastaan sano mitään edeleenkään. On ilmeisesti uskottava tuota aiemmin lukemaani huomautusta, että tietyssä vaiheessa kaikki näyttävät tytöiltä (paitsi Bobs, joka oli koko ajan aivan pojan näköinen) ja menin tuohon lankaan. Toivottavasti edes kaksi tyttöä joukossa olisi, tällä hetkellä epäilykseni kohdistuisivat Beehen ja Bailleen, mutta vannomaan en voi mennä - vieläkään... Pesästä tultuaan vahanahkat muuttuvat.

maanantai 24. elokuuta 2009

Bonnie the possu

Bonniesta on tullut oikea ahmatti ja muita säälimättömästi syrjivä lihava pikku lintu! Se on valtava kooltaan, isompi kuin isänsä, todella nätti (/komea, se on ehkä sittenkin koiras...) mutta mitä se tekee; se vie kaiken ruoan muiden poikasten nenän edestä! Kun isä koettaa ruokkia jotakuta toista poikasta, on Bonnie aina paikalla, joko kävelee kyseisen poikasen yli isänsä viereen tai jos Jean on pöntöllä se suikaisee suorintatietä itse pönttöön syötettäväksi!!

Tämä saattaisi tietenkin johtua siitä, että Jean ei osaa kunnolla ja tarpeeksi poikasia syöttää ja kaikilla on koko ajan nälkä. Ne syövät jonkin verran itsekseenkin jo, mutta ei tarpeeksi ja pehmeään ruokaa eivät ole ainakaan minun nähden vielä koskeneet, vaikka Jean paljon sitä syökin. Pöntössä edelleen oleilevaa Baillea Jean syöttää kuitenkin melko hyvin, sillä aina Bonnie ei ehdi paikalle, sen lentotaito ei kovin loistava kuitenkaan ole... Joskus se ehtii syöttää myös Bodieta, mutta Bee jää auttamattomasti isompien sisarustensa varjoon. Se on parven piskuisin ja pienimmäksi varmasti jääkin.

Kuvia voisin harkita ottavani illasta tai sitten odotan vielä, että Baillekin tulisi ulos kolostaan... ;) Ja arvatkaas mitä... en sittenkään ole vieläkään varma niistä sukupuolista edes noiden muiden pienten suhteen, vaikka Bonnie nyt koiras olisikin, sillä ei ole niin väliä. Toivoisin kovasti että kaikki muut olisivat tyttöjä, mutta toiveet eivät aina auta. :(

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Sulottaret

Poikaset ovat aivan supersuloisia, enää viitonen on pesässä jäljellä. Tekisi mieli ottaa kuvia, mutta odotan vielä, koska tuntuvat olevan vielä aika hämillään kaikesta ja koetan höyrytä häkillä vain ruoanlaitto -poisotto hommissa. Nyt kun Loisto ei ole siellä säntäilemässä pakoon, ei nuokaan operaatiot saa aivan kaameaa härdelliä aikaiseksi.

Hieman apaattisilta vaikuttavat poikaset tosin, lähinnä nukkuvat ja nököttävät orrellaan. Pikkuisen ovat siemeniä ja hirssiä maistelleet, Bonnie ja Bodie. Bee on tosi pikkuinen verrattuna muihin. Bonnie on jättiläinen verrattuna isäänsäkin... Myös Bodie on hyvänkokoinen poikanen ja Baille myös vaikka pöntössä vielä viihtyykin.

Tänään ruokalistalla on cous-cousia porkkanan ja kananmunan kera ;) Eilen jasmiiniriisiä. Maistuu iskällekin.

lauantai 22. elokuuta 2009

Jean ihmeissään

Eiliseen tekstiin meinasin lisätä, etten saattaisi uskoa Jeanista mitään tuollaista, kun se on aina ollut niin kiltti.. No, ilmeisesti se ei ole Jean ollutkaan. Aamulla seurailin taas häkin tapahtumia, Bonnie ja Bee olivat pöntöstä ulkona yön ja edelleen istuivat orsilla. Loisto ei niitä syöttänyt, mutta pöntössä olevia kyllä. Huomasin sitten, että jos jompi kumpi poikasista koetti kerjätä, juurikin silloin kun Jean syötti Loistoa, tai yleensäkin oli jollain tavalla Loiston tiellä, sai se hetimiten nokasta. Näin kävi kolme kertaa ja kolmannella kerralla laitoin hanskan käteen, otin Loiston kiinni ja vein sen pois.

Jean oli tietenkin hieman hädissään ja kutsui Loistoa, Bonnie ja Bee kyyristelivät orsilla hämmentyneinä, Baille ja Bodie pesässä autuaan tietämättöminä kaikesta, käyttäytyen ihan normaalisti. Alussa Jean vain joko huuteli Loistoa tai lauleskeli vähän. Sitten se alkoi syömäänkin ja nyt se syöttääkin jo pönttöläisiä :) Bee ja Bonniekin osasivat itse pesään, tosin Bonnie on taas ulkona sukimassa itseään - ehkä pöntössä on liian likaista hänen makuunsa ;)

Ja kaikki neljä ovat tosiaan tyttöjä ja kaikille neljälle on jo kodit. :)

Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu, kun Jean vain jaksaa syöttää nälkäisiä - ne tosin osaavat jo syödä itsekin, sillä pönttöön laittamani hirssintähkät on aina kaluttu tyhjiksi, mutta parempi minusta mitä kauemmin saavat "lisäravintoa" oksennuksen muodossa, viime pesue jäi minusta aivan liian varhain ilman. Pysyisivät vain nyt tuolla pöntössä vielä aikansa.

Ihana Jean.

perjantai 21. elokuuta 2009

Sattui

Olisi taas aika laittaa uusia kuvia poikasista, kun suurin osa on jo häkistäkin uskaltautunut. Tänään illalla kotiin tullessa vanhin poikanen, se ainoa koiras, makasi häkin pohjalla kuolleena. Rinta ja kasvot verillä, höyheniä joka paikassa. Jean istuu oksalla ja kun kurkkasin pönttöön (pelkäsin että siellä on lisää kuolleita...) Loisto oli asettuneena suojelevasti kaikkien muiden poikasten päälle, eikä sanonut mitään minun kurkistaessani, näytti tosin pelokkaalta.

Eilen kakkonen tuli siis toisen kerran ulos pöntöstä, mutta osasi itse myös takaisin. Tänä aamuna nelonenkin, jonka kuitenkin nostin takaisin pönttöön, sillä se ei saanut kiivettyä ylös lattialta. Eivät vanhemmat reagoineet näihin ulos uskaltautumisiin millään lailla.

Nyt en sitten tiedä, Loistolla on nimittäin verta vasemmassa siivenreunassa, ei muualla, Jeanilla ei missään. Joka paikassa oli keltaisia höyheniä.

Periaatteessa Jeanillahan tässä olisi ollut motiivi, kun ovat Loiston kanssa paritelleet, ehkä koki ainoan koiraan uhkana, en osaa sanoa, mutta se kai tässä todennäköisintä on. Nyt ovat Loisto, kolmonen ja nelonen taas pöntöstä ulkona ja kaikki rauhallista. En ainakaan vielä ole lähdössä isää tai emoa erottamaan

tiistai 18. elokuuta 2009

Siniset raidat

Tässä pari kuvaa niistä opaalimaisista raidoista Bluen selässä. Tiedä sitten mitä ne tarkoittaa.


maanantai 17. elokuuta 2009

Bonnie, bee & co.

Tässä näitä kuvia nyt sitten taas tulee :) Tällä kertaa tavoitteena oli tehdä selvyys koboltti- ja vaaleansininsen violetin välillä sekä vaalan- ja tummanvihreänvioletin välillä. Ja viralliset esittelyt tietenkin ;)

Aloitetaan Bonniella, koska Bobsista en ottanut yksittäiskuvaa. Bonnie kuoriutui viisikon toisena, nyt siis ikää 27 pv.
















Ja tässä selvä ero siniviolettien välillä: vasemmalla vaaleansininen violetti pyrstö (Bodie) ja oikealla koboltti violetti (Baille).















Bodie, poikanen numero 3, kuvassa 25pv.




















Baille, poikanen numero 5, kuvassa 21pv.




















Sitten vihreää vertailua. Kuvassa alempana vaaleanvihreä violetti (Bobs) ja ylempänä tummanvihreä violetti (Bee).



















Alempana Bee, 23 pv ja keltaisempi Bobs, poikueen vanhin, 29 pv.















Bee, pahnan neljänneksi vanhin, kuvassa 23pv.





















Sukupuolet ovat ehkä vielä pikkuisen auki, näyttäisi siltä että tyttö numero 3 saattaisikin olla poika. Mutta varmaahan ei vielä oikein voi sanoa. Suloisiahan ne kyllä on...

Vihreä violetit minut yllätti. Tähän mennessä olen aina luullut että violetti sinertää höyhenpukua, mutta se oikeastaan tekee siitä vain harmaan. Sen sijaan keltanaamio, ainakin mut. 2 tekee vihreän linnun sinertäväksi erityisesti pyrstön tienoilta ja myös tummentaa perusväriä. Luulin aikoinani, että Veera tyttöseni oli vihreä violetti, mutta näihin verrattuna se on tosiaan ollut tummanvihreä keltanaamio mut 2. Sen äiti nimittäin on keltanaamio mut. 2. Kaikkea sitä oppii! Näistä vihreistä olisi kyllä hyvä oppia vielä lisää, vaikka tuo väri ei nyt sitten ainakaan ihan peruskuvioisella ole mitenkään erityisen ihastuttava, vaan melko tympeä harmaa. Tähän pesueeseen ei kuitenkaan yhtään peruskuvioista tullutkaan, oikein sööttejä koko sakki! :)