Ulkona maailmassa

Kaikki poikaset ovat nyt ulos pesästä, viimeinenkin tuli eilen :) Tytöt, eli kanelit ovat molemmat varattuja, toinen kirjavista jää kotiin ja toiselle haen mahdollisesti hollanninkirjavan kasvattamisesta kiinnostunutta kotia. Varmuutta kirjavuudesta ei vielä ole, vaan on odotettava iirisrenkaiden kehittymistä tuonne 2-3kk ikään, vähintään.

Kaikki poikaset ovat todellla nättejä, uteliaita ja rohkeita. Vanhemmat ovat niin rauhallisia, että ne antavat hyvää esimerkkiä kaikessa. Nieve ja Akka ovat jonkin verran koettaneet paritellakin, mutta uusia munia ei vielä ole tullut, eikä niitä ole tarkoituskaan antaa tulla. Tuumasin ottaa pöntön pois huomenna tai ylihuomenna, jos nuorinkaan ei enää halua mennä pönttöön öiksi tai muinakaan aikoina. Sekin on kooltaan täysin ok, vaikka hitaammin kehittyikin ja koko ajan muita jäljessä. Hollanninkirjavuus myös pienentää linnun kokoa, se olikin yksi iso alkuperäinen syy miksi sen suosio kirjavana mutaationa väheni australiankirjavan tultua Eurooppaan ja oli sittemmin melkein kuolla kokonaan pois.

Filip 40pv isänsä seurassa, kuva vääristää, sillä koko ero on kyllä ihan huomattava ja isä on selkeästi häkin suurin lintu.




















Flii 38pv























Fleia 34pv























Fokus 32pv

Kommentit