Siivousta ja nikkarointia

Syksyn pesitykset on laitettu tänään aluilleen. Tämä on edeltänyt häkkien ja pönttöjen tarkastusta, nikkarointa ja siivoamista, että kaikki on kunnossa mahdollisten poikasten tuloa varten.Parit ovat uusia ja aloittelijoita joten saapa nyt taas nähdä, toivotaan tietenkin parasta!! Pareiksi valikoituivat Olle ja Greta sekä Helmut ja Kyla.

Aiemmin miettimäni Alexander ei ole pesimäkunnossa, vaan jokseenkin laiha. Olin myös suunnitellut käyttäväni Russinia, mutta olen alkanut epäilemään sen kuitenkin olleen vanhempi kuin myytäessä kerrottiin. Yksityiseltä ostaessa tämä tuntuu olevan ongelma. Ihmiset ilmeisesti pelkäävät ettei vanhempia lintuja saa myytyä. Esimerksiki meille "vuoden ikäisenä" tullut Sir Robin näyttää nyt vähintään 10 vuotiaalta, kun sen pitäisi olla vasta viisi ja sama päti myös edesmenneeseen Auroraan. Olen myös tietenkin aikamoisen sinisilmäinen ja uskon kaiken. No, jatkossa täytyy olla tarkkaavaisempi tai vain olla ostamatta rengastamattomia.

Greta on meidän TCB ja koska inokoiraita ei ole tullut vastaan valitsin sille pariksi Ollen. Toinen vaihtoehto olisi ollut Steve, joka olisi varmasti innoissaan alkanut pesimään, mutta minusta se kaipaa vielä vähän taukoa enkä oikein aina raskisi erottaa pariskuntia toisistaan, Sadie kun jäisi yksin. Olle on kuitenkin normaalikuvioinen harmaa ja lisäksi vielä englantilainen joilla on yleensä huomattavasti puhtaammat linjat taustoilla kuin lemmikkityypin undulaateilla. Toivon siis että Olle ei periytä muuta kuin miltä se näyttää - tai jos on pakko olla jotain piilevänä niin inon tai TCB:n vielä sulatan, heh. Todennäköisyydet siihen on mitättömän pienet. Joten odotan tältä parilta vihreää, kenties harmaata tai sinistä ja jos yhtään koirasta siunaantuisi, olisivat ne automattisesti piileviä texas clearbodeja. Molemmat ovat taitavia ja innokkita lentäjiä ja syövät hyvin ja monipuolisesti.

Helmut on sitten oma kasvatti Chiaran ja Bossin pesinnöistä kahden vuoden takaa. Se on todella herttainen ja kaunis englantilainen, samoin reipas ja hyvä syömään. Raskastekoisuutensa vuoksi se ei ole niin taitava lentäjä, mutta lentää kuitenkin mielellään ja tulee häkistä aina kun ovat aukeavat. Kyla on alkanut tulemaan lennoille vasta nyt viime aikoina, se koetti pesiä viime keväänä Bossin kanssa muttei siitä oikein tullut mitään eikä kumpikaan ollut hirveän innostunut. Nyt Kyla on kuitenkin heti ensimmäisenä päivänä jo käynyt pöntössä joten selkeästi paremmalla innolla ollaan nyt liikenteessä.  Helmut on piilevä opaali sekä kaneli, ja Kyla on violetti kaneli, joten odotettavissa tästä pesinnästä olisi violetteja sekä sinisiä kaneleita, opaaleja ja normaalikuvioisia poikasia.

Mutta kunhan nyt saisi vain poikasia, erityisesti koiraista on parvessa vajausta. Yläkerrassakin häkkiä on vähän laajennettu ja uskon että uusi sijainti on saanut useamman uskaltautumaan lennolle. Enää häkkiin jäävät vain Sadie ja SirRobin, joilla on molemmilla sulkasato, sekä Nefer, joka ei ole aivan vielä tainnut löytää paikkaansa parvessa.

Kommentit