Kuvia uusista tiloista

Kaikki linnut ovat tosiaan jonkin aikaa jo asuneet yläkerrassa. Poikaset pääsivät siellä ensilennoilleen ja nykyisin koko parvi on yötä päivää irti koko kerroksessa :) Olen jotain koettanut sinne rakentaa kiipeiltäväksi ja järsittäväksi, paljon lisää on vielä suunnitelmissa. Eilen Virpi kävi hakemassa omat kultansa pois, Bee ja Bodie pääsivät uuteen parveen. Kotiin jäivät nyt siis vielä Baille eli Wenla ja Bonnie. Bonnie jäänee tänne lopullisesti, ehkä tulevaksi kumppaniksi jollekin spangle koiraalle ja Wenla on menossa Minnan luokse. Seurataan vielä sen käyttäytymistä ja vahanahkan kehittymistä jonkin aikaa, että saadaan varmuus sukupuolesta ja sitten sekin pääsee uuteen kotiin.

Koetin tänään ottaa muutamia valokuvia ja videoita parven touhuista, niitä voisi seurata vaikka kuinka kauan, kun ovat aktiivisia :) Nykyisin melko tiiviin parin muodostavat Blue ja Cinna, vaikka Blue tykkääkin seurustella myös monen muun kanssa :) Rasta on myös oikein seurankipeä ja koettanut mm. jutustella äitinsä ja juuri parveen lentäneen Wenlan kanssa. Loisto tykkää olla omissa oloissaan ja vaatiikin häkistä sen oman tietyn paikkansa touhuttuaan aikansa. Polly ei ole myöskään vielä löytänyt kaveria, välillä se ja Jean ovat pitäneet yhtä.

















Kommentit

Lähetä kommentti