Tekstit

Surulliset uutiset

Täällä on ollut sellainen surun ja avuttomuuden täyteinen viikonloppu, kun kolme undulaattiani on menehtynyt viimeisten viiden päivän sisällä. Ensin lähti Veera keskiviikkona, seuraavaksi Elli torstaina. Kalle sairastui samoihin aikoihin, tai ehkä jopa aiemmin, olin niin vain Ellin tukena, etten hoksannut tarkkailla muita niin hyvin. Koska kun siirsin Kallen hoitohäkkiin se alkoi olla jo siinä jamassa, ettei antibiootti enää pysynyt sisällä, kun kurkku oli limaa täynnä ja poika koetti koko ajan oksentaa sitä pois. Kalle pysyi orrella loppuun asti, joten uskon sen tukehtuneen tuohon limaan. Koetin tunnin välein talouspaperin avulla pyyhkiä ja vetää tuota paksua limaa pois nokasta ja antaa sitten hunajalla terästettyä antibioottivettä etteä edes jokin ehtisi vaikuttaa, mutta sekään ei auttanut. Elli kuoli samoihin oireisiin ja Veeraahan en edes huomannut lähteneen. :( Eilen aamusta sitten kun Kalle kuoli kävin kaikki linnut silmämääräisesti läpi ja huomasin, että Napoleon oksentelee isoj...

Oranssi parta

Kuva
Alya tullaan hakemaan perjantaina. Se pääsee kyllä ihanaan kotiin Rosannan luokse, joten minun ei tarvitse olla siitä huolissani. Tarjosin tänään poikasille porkkanaraastetta ja kylläpä maistuukin! Eri nastaa lehtisalaattiin tai kurkkuun verrattuna, ehkä se on se raasteinen muoto mikä tekee siitä niin hauskaa syötävää, saa kivasti väriäkin naamaan. ;) Alylla on jo komea oranssi parta, vaikka siis tyttö onkin. Aly on kolmikosta rohkein ja kekseliäin, joten menee juuri oikealle henkilölle, kun sille on suunniteltu niin suuria tulevaisuuden varalle. Toiset kaksi pääsevät varmaankin sitten takaisin tuonne makkariin muiden viereen joksikin aikaa, en tosin enää laita tuonne isoon häkkiin, kun näilläkin on uusiin koteihin meno kuukauden sisällä suurin piiretin. Aly saa toivottavasti itselleen sopivan kaverin Sarin poikasista, joita kuoriutui siis neljä. Itseäni kiinnostaisi kovasti yksi violetti naaras, mutta en tiedä raskinko kuitenkaan ottaa. Täällä on hyvä parvi nyt, Ellikin rauhoittunut k...

Isot poikaset

Kuva
Poikaset ovat kasvaneet jo ihan aikuisen mittoihin, joskin uskon, että kokoa tulee vielä kuukausien myötä lisää. Nuorin on kooltaan suurin ja sukupuoleltaan varmaan sitten kuitenkin naaras, kun on tuollainen vaaleansinervän valkoinen vahanahka, aivan erilainen kuin toisilla. Vanhin poikanen taas näytöstäisi olevan kooltaan pienin. Keskimmäisellä on pisin pyrstö :)

Uudet kuvat

Kuva
Juuri kun sain aletuksi ottamaan uusia kuvia, päätti akku tyhjentyä ja jouduin laittamaan sen lataukseen. Tässä nämä onnettomat mitkä sain otettua.

Addison & Aio

Kuva
Tässä kaksi vanhinta söpöläistä. :) Addison tuli ulkoilemaan tänään. Aio vietti yönkin ulkona ja niin varmaan käy tänäkin yönä. Kerran laitoin tytön takaisin pönttöön, kun pääsi lentämään häkistä ulos (toiset kaksi olivat tuolloin vielä pöntössä), mutta tuli heti pian sieltä taas pois.

Avaraan maailmaan

Kuva
Aly tupsahti häkin lattialle jo eilen iltapäivällä. Ei kuitenkaan koettanutkaan nousta sanomalehdeltä ylös omin avuin, joten sujautin pienen vielä takaisin sisarustensa seuraan. Tänä aamuna sitten heräsin aikaisin käymään vessassa ja kuuntelin takaisin sänkyyn mennessäni että sanomalehti rapisee. Mietin voisiko lattialla olla taas poikanen, mutten viitsinyt laittaa valoja päälle ja annoin asian olla aamuun. Aamulla sitten oli Aio istumassa matalimmalla orrella kyyhöllään. Pikkuisen taisi jänskättää. :) Sieltä se pian kiipeili ja lensi korkeammalle ja istuu nyt siellä oikein tyytyväisen näköisenä äidin ja isän seurassa. Palaa varmasti vielä pönttöön yöksi, jos vain sinne löytää. Ei varmastikaan mene enää kauaa, kun seuraavatkin uskaltavat ulos. Aly oli tosi rohkean oloinen tipahdettuaan maahan, tepasteli pitkin ja poikin ja maisteli sanomalehteä ja maasta löytyviä puruja ja siemenenkuoria. :) Tässä kuvat retkeläisestä. Aly on siis harmaa opaali. Opaalikuvio siivissä on oikein kaunis, pa...

Aly

Kuva
Ensimmäisen pesueeni nuorin poikanen Aly etsii omaa kotia. Aly on syntynyt 14.1.2009 ja tulee luovutusikään 14.3.2009. Annan Alyn vastuuntuntoiseen kotiin jossa on jo ennestään undulaatti / undulaatteja tai kaveri hankinnassa pikimiten. Myös minun kauttani voi tiedustella mahdollista undukaveria ja autan mielelläni etsinnöissä. Aly on naaras ja väriltään harmaanvihreä. Kiirettä uudella kodilla ei kuitenkaan ole, joten on vielä aikaa harkita ja miettiä, luovutuspäivä ei ole deadline. :) Ota yhteyttä jos tuntuu, että sinun luotasi saattaisi uusi koti löytyä, voidaan keskustella unduista ja niiden hoitamisesta ja annan mielelläni neuvoja myös ensimmäistä lintua harkitsevalle. Aly ja muutkin pesueen poikaset totutetaan parhaan mukaan ihmiseen ja käsittelyyn, se vieroitetaan emostaan yhdessä muiden sisarusten kanssa, kun poikaset ovat oppineet syömään itsenäisesti ja pyrin touhuamaan poikasten kanssa päivittäin, jotta niistä olisi mahdollisimman paljon seuraa uusille omistajilleen. Kuljetuk...