Pesinnät seis

Kummankaan pariskunnan munista ei tullut mitään, ja arvelin parhaaksi päästää kaikki ansaitulle tauolle. Lucy tuntui lisäksi vielä melko laihalta, kun tunnustelin sen jalkaa uudemman kerran ja katsoin paremmaksi siirtää sen heti takaisin isoon häkkiin.

Tämä oli hyvin todennäköisesti Sir Robinin viimeinen pesintäyritys, joten kirjavat poikaset tässä talossa siirtyvät jonnekin hamaan kaukaisuuteen. Vielä olen pyöritellyt mahdollisuutta laittaa pesintöjä käyntiin nyt loppuvuodelle koska mm. Chiara ja Lilja olisivat innokkaina pesimään, mutta en tiedä, nyt tuntuu töissä olevan aika kiivastahtista tekemistä myös, joten tuntuu paremmalta idealta jättää seuraavat pesinnät vasta kevääseen. Linnut eivät kuitenkaan valitettavasti tuosta nuorennu ja vasta 1 pesueen verran olen saanut uutta sukupolvea parveen.

Parvi on ihanan meluisa ja oikein tyytyväisen oloinen kaikin puolin. Lucyn jalka on myös parantunut kokonaan ja paria pitävät edelleen Chiara ja Boss sekä Lilja ja Steve. Herttaisen parin on muodostanut myös Teddy ja Griffin. Griffin on todella aktiivinen ja sosiaalinen pieni mies ja kulkee Teddyn mukana joka paikkaan. Teddy ei tosin hirvesti itse kuljeskele, joten Griffin ehtii touhuta myös ainakin puolen muun parven kanssa sillä välin.

Siemenastioita ei olla enää ihan niin kiivaaseen tahtiin tyhjennetty, vaikka yksi aamu löysinkin Liljan nukkumasta yhdestä astiasta - se jäi onneksi kuitenkin kertaluontoiseksi nukkumapaikaksi. Vaihdoin kylläkin myös uuteen siemensekoitukseen jossa on reilusti enemmän kanariansiementä. Joten voihan olla, että siemenillä sotkemiseen onkin ollut jokin aivan toinen syy.

Kommentit