About me

ENG: A quick word in english before my whole budgie biography in finnish... I breed budgies in a minuscule scale, one can say, trying to concentrate on the show type, but occasional hybrid babies will come along, meaning partly or half the australian pet type. What's more important to me than the actual show type is the temperament and suitability as a pet. Why then the show type, one might ask, is that in my experience the show type budgies are a lot calmer and thus also easier to handle and tame, they still don't lack any of the liveliness or activity of the pet type budgies making a lovely pet for an active home.

I'm a member of the Finnish Petbird Club Kaijuli as well as a certified breeder. I'm also a member of SUH - Svensk Undulat Hobby.

I've hade budgies from when I was 13, I had a 9 years gap in between 2011-2020 and now I'm a proud owner of a mainly show type budgie flock of which I intend to breed. I've had a few budgies clutches before, years 2008-2011. My goal is to produce budgies that are not only good pets, but can also live long and healthy lives.

I hand train each of the chicks as well as possible, playing and spending time with the them from 4-5 weeks of age until they are ready for their new homes at 8 weeks old. I wish to produce pet birds that are already tame when leaving us making it easier to introduce them to their new homes.

You're welcome here on my blog or and homepage, read about our budgies, previous clutches and latest, or older, news.

SWE: Jag pratar också (ganska!) flytande svenska, så om du har frågor, du kan gärna kontakta mig via formuläret på vänster eller skicka mejl till lottis (a) gmail.com. Här på hemsidan dock finns nästan allt information och texter bara på finska eller engelska.

FIN: Olen Lotta Leinonen ja asun Seskarön saarella yhdessä kahden lapseni ja koirieni kanssa. Aloitin undulaattiharrastuksen 90-luvun alussa, noin 13-vuotiaana, jolloin sain pitkällisen odottamisen jälkeen undulaattisisarukset Rikin ja Vivan. Riki oli tummanvihreä opaali ja Viva vaaleansininen opaali. Riki eli vain kaksi vuotiaaksi, se sai todennäköisesti jonkin sairaskohtauksen, koska molemmat olivat terveitä ja iloisia, ja eräänä aamuna se makasi jäykkänä häkin pohjalla. Ne olivat käsiteltyjä jo poikaskodissa, ja taisivat tuolloin tulla minulle myös huomattavasti nuorempana kuin 8vkon iässä. Ne olivat ihmisiä (sekä koiria) pelkäämättömiä, jotka nyppivät hiuksia ja istuivat koiran päälle, tyhjensivät kukkapurkkeja mullasta ja söivät äitini tapetit.

Rikin kuoltua löysin Vivalle kaverin vanhemmasta undulaattiherrasta Akusta, joka eli Vivan kanssa useamman vuoden, vaikka Viva laittoikin vanhuksen koville, häätämällä sitä ruoka-astioilta ja pistämällä toisen tiukille kaikin mahdollisin tavoin. Rakensin linnuille myöhemmin myös isomman häkin, ja myin pois pyöreäseinäisen häkin jonka olin puolukoita keräämällä ostanut. Valveutuneena siis jo tuolloin 😆 ja että häkkisopu säilyisi paremmin.

Akun kuoltua Viva jäi yksin hoitoon vanhemmilleni, koska olin lähtenyt maailmalle. Palatessani takaisin Suomeen opiskelemaan otin Vivan mukaani ja hankin sille kavereita sen viettämien yksinäisten vuosien jälkeen. Viva oli tuolloin jo siis n. 10-vuotias. Tästä alkoi todellinen lintuharrastaminen, jonka jälkeen meillä oli pieni tai isompi parvi undulaatteja (sekä pesitystä vuosina 2008-2011) aina vuoteen 2011. Silloin voimavarat loppuivat kahden pienen lapsen ja yllätyskoirapentueen kanssa ja luovuin omasta parvestani kasvattajaystävilleni.

Kasvattajia oli lopettamiseni aikoihin pohjoisessakin useampia. Oli vertaistukea ja jopa jokunen tapaaminen! Vaihdettiin poikasia etelää myöten ja lainattiin lintuja pesitykseen. Meillä oli jopa suunnitteilla Suomen Undulaattiyhdistys. No, sen jälkeen kaikki silloiset unduaktivistit jäivät yksitellen tauolle, mutta ehkä joku toinenkin innostuu vielä näin vanhoilla päivillään harrastuksesta uudestaan? ;) Haaste on heitetty!

Undulaattien terveys ja eri sairaudet ovat olleet aina lähellä sydäntä ja lähetin useita lintuja tuolloin niiden menehdyttyä ruumiinavaukseen ja tätä on aikomus jatkaa edelleen. Kehotan myös muita undulaattiharrastajia samaan. Pitkäikä ja pirteyshän voi hyvinkin olla myös perinnöllistä, loistoesimerkkinä tästä meidän Viva jonka pitkää ikää ei voi selittää millään muulla tavalla. Se kehitti jo kenties 7 vuoden iässä melko kookkaan rasvakasvaimen rintaan, ja se hankaloitti lentämistä mutta ei vienyt elämäniloa. Viva oli aina arvostettu lintu parvessa, pirteä ja iloinen, sillä oli aina poikakaveri, jos se sellaisen halusi. Kuitenkin liki koko elämänsä ajan se söi rasvaista siemenseosta, eikä kasvaimen laajentuessa lentänyt enää ollenkaan. Sillä ei useisiin vuosiin ollut muuta seuraa kuin peili, ja sen tuoreruoka oli kurkunkanta silloin kun äitini muisti antaa ja se eli silti 13-vuotiaaksi. Silloinkin jouduimme lopettamaan sen vain koska vatsanalueen kasvain painoi lopulta myös henkitorvea. Perinnöllisten tekijöiden varaan tuskin kuitenkaan kannattaa laskea. Valitettavasti myös omana kokemuksena on, että kuolema voi yllättää milloin vain, miten vain ja pitkäikäisiä undulaatteja - yli, tai edes lähempänä 10v minulla ei ole Vivan jälkeen ollut, osittain toki siitäkin syystä, etten ehtinyt pitää parvea kovinkaan kauan.

Avaimia pitkään ikään saattaisi löytyä ruokinnan korjaamisesta, sillä valitettavasti monet eläinkauppojenkin siemensekoituksista ovat liian hiilihydraatti tai rasvapitoisia suurien kaura- tai hirssimäärien vuoksi, ainakin mikäli linnuilla ei ole paljon lentoaikaa ja se myös käytä sitä  tehokkaasti. Seassa voi olla pellettiä joka nostaisi seoksen ravintoarvoa, mutta esimerkiksi meillä siemensekoitusten pelletit jätetään aina syömättä. Undulaatinkasvattajat ympäri maailman suosittelevat kanariansiementä jopa pääasialliseksi ruoaksi, jonka lisänä annetaan hirssiä ja muita siemeniä. Kanarianhelpi on siis heinälajike ja undulaatit luonnossakin syövät pääravintonaan erilaisten heinien ja ruohojen siemeniä. Kanariansiemenen suositeltu osuus ruoassa tulisi olla n. 30-50%. Laadukkaan siemensekoituksen lisäksi (se ei riitä, että pussin kyljessä lukee Premium tai Quality, tai että se on kalliimpaa kuin jokin toinen) tarjotaan säännöllisesti ja runsaasti tuoreruokaa, annetaan linnuille mahdollisuus lentää (iso aviaario tai vapaana lentämistä) ja touhuta sekä parvi jossa lintu viihtyy. Ruoka, liikunta, virikkeet sekä sosiaalisten tarpeiden tyydytys :) Kun nämä on kunnossa, on linnulla jo hyvät lähtökohdat pitkään elämään.

Valitettavasti poikanen, joka ei ole aivan pienestä asti saanut mahdollisuutta lentää päivittäin ja aina halutessaan, ei todennäköisesti myöskään aikuisena opi aktiiviseksi lentäjäksi. Siksi kasvatustyössäni koen erittäin tärkeäksi lennättää poikasia niin varhain kuin mahdollista, samoin kuin totuttaa niitä virikkeisiin ja virikeruokintaan.

Keväällä 2020 aloin siis elvyttää entistä harrastusta erityisesti keskittyen showtyypiin, eli englantilaisiin undulaatteihin, joskin sotkemalla kuviota hieman. Tarkoitus ei siis ole tuottaa mahdollisimman pitkäsulkaisia ja pörröisiä paksukaisia, vaan hyödyntää tyypin parhaita puolia. Englantilainen undulaatti on kooltaan huomattavastikin australialaista toveriaan isompi ja luonteeltaan rauhallisempi ja leppoisampi - täten myös helpompi käsitellä tai kesyttää. Erityisesti toivoisin pystyväni tuottamaan helposti kesyyntyviä, mielekkäitä lemmikkejä, joissa yhdistyy kaunis ulkonäkö sekä terveys ja pitkä ikä. Kasvattamiseen pyrin käyttämään terveitä lintuja, joilla on takanaan terveitä ja pitkäikäisiä lintuja, mutta tie sinne on vaivalloinen ja aikaa vievä.

Toivon myös kaikille kasvattamilleni linnuille aktiivisia ja harrastavia koteja, erityisesti jos ja kun poikanen on kesy. Aktiivisella kodilla tarkoitan kotia jossa touhutaan ja sosialisoidaan linnun kanssa sen lisäksi että sille tarjotaan virikkeitä ja lajityypillistä toimintaa ja ravintoa.

Parvi on vuodesta 2020 kasvanut kahdesta eläinkaupan undulaatista nykyiseen viiteentoista ja alkaa nyt olla sopivissa mitoissa jotta enkkujen kasvattamisesta voisi jo alkaa puhumaan. Sitä ei kerro niinkään määrä, vaan toisilleen sopivat linjat, joita on ollut vaikeaa löytää, näyttelytyypin undulaattien ollessa kuitenkin kohtuullisen harvalukuisia Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa edelleen.

Ensimmäinen kovasti odotettu uuden sukupolven CC pesue syntyi kuitenkin vihdoin kesällä 2023. Pesueita meillä syntyy 1-5 vuosittain, kuitenkin aina kysynnän mukaan. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Chirping Chicks undulaatteihin!