Harmillista

Eilen juuri kirjoittamani postauksen jälkeen Frodo alkoi työntymään pönttöön häätääkseen Lucyn sieltä pois. Se kuopsutti ja nokki äänekkäästi aina sisälle päästyään. Puutuin tähän raottamalla pöntön kantta, jolloin Frodo välittömästi poistui. Tämä toistui muutamaan otteeseen ja kurkatessani sain nähdä että munat oli leviteltynä pitkin pönttöä ja huolestuin, ettei aikeissa vain ole rikkoa niitä. 

Jouduin valitettavasti lähtemään itse töihin, mutta linnuille jäi vahtija seuraaviksi muutamaksi tunniksi jonka ajan ilmeisesti oli rauhallisempaa. Kuitenkin linnut joutuivat olemaan keskenään muutaman tunnin ajan eilen ja tuona aikana kahteen munaan oli tullut halkeama - aamullinen käytös jatkui siis jopa aggressiivisempana. Frodo työntyi pesään Lucyn ollessa hautomassa ja meni rikkomaan munia pönttöön, yksi muna oli ehjä.

Frodo on valitettavasti koko parven säikyin, se osaa olla todella rohkea myös, mutta on aina reagoinut ihmisen läsnäoloon kaikkein voimakkaimmin. Pesintä saattoi siis olla sille liikaa, sillä olen täyttänyt pesän kuivikkeita ja vahtinut, että Lucy tekee munansa ajallaan. Kolmas muna tuli vasta myöhään illalla, kun aiemmat kaksi tulivat aamupäivästä. Se on kuitenkin ensipesijä ja munan juuttuminen on oikea uhka.

En uskaltanut ottaa riskiä siitä että viimeistäkään muna jätettäisiin rauhaan ja poistin koiraan pesintähäkistä. Lucylla oli neljännen munan päivä eilen, eikä Frodo antanut sen olla rauhassa pöntössä ollenkaan. Neljättä munaa ei kuitenkaan ole tullut yönkään aikana ja ehkä kaikesta tästä järkyttyneenä Lucy ei ole enää hautonut muniaan kunnolla aamulla pöntöstä ulos tultuaan. Joten toiveet saada poikasia tästä yrityksestä eivät ole enää kovin korkealla.


Laitoin Lucylle seuran pitäjäksi Sir Robinin, joka istuu rauhallisesti orrella ja laulelee, mutta ei ole oikein uskaltanut lähestyä Lucya, vaikka luulen, että se tarvitsisi kumppania syöttämään ja pitämään huolta.

Tilanne saa nyt rauhoittua ja mikäli Lucy ei enää ala munia hautomaan siirrän vähitellen linnut takaisin lentohäkkiin.

Kommentit