Minusta

Lisäsin sivuihin osion omasta harrastustaustasta, ja laitan tekstin myös tähän.

Aloitin undulaattiharrastuksen joskus 90-luvun alussa, noin 13-vuotiaana, jolloin sain pitkällisen odottamisen jälkeen undulaattisisarukset Rikin ja Vivan. Riki oli tummanvihreä opaali ja Viva vaaleansininen opaali. Riki eli vain kaksi vuotiaaksi, se sai todennäköisesti jonkin sairaskohtauksen, koska molemmat olivat terveitä ja iloisia, ja eräänä aamuna se makasi jäykkänä häkin pohjalla. Ne olivat käsiteltyjä jo poikaskodissa, ja taisivat tuolloin tulla minulle myös huomattavasti nuorempana kuin 8kk iässä. Ne olivat ihmisiä (sekä koiria) pelkäämättömiä, jotka nyppivät hiuksia ja istuivat koiran päälle, tyhjensivät kukkapurkkeja mullasta ja söivät äitini tapetit.

Rikin kuoltua löysin Vivalle kaverin vanhemmasta undulaattiherrasta Akusta, joka eli Vivan kanssa useamman vuoden, vaikka Viva laittoikin vanhuksen koville, häätämällä sitä ruoka-astioilta ja pistämällä toisen tiukille kaikin mahdollisin tavoin. Rakensin linnuille myös isomman häkin, valveutuneena siis jo tuolloin 😆 että häkkisopu säilyisi paremmin.

Akun kuoltua Viva jäi yksin hoitoon vanhemmilleni, koska olin lähtenyt maailmalle. Palatessani takaisin Suomeen opiskelemaan otin Vivan mukaan ja hankin sille kavereita sen viettämien yksinäisten vuosien jälkeen. Viva oli tuolloin jo siis n. 10-vuotias. Tästä alkoi todellinen lintuharrastaminen, jonka jälkeen meillä oli pieni tai isompi parvi undulaatteja (sekä pesitystä vuosina 2008-2011) aina vuoteen 2011. Silloin voimavarat loppuivat kahden pienen lapsen ja yllätyskoirapentueen kanssa ja luovuin omasta parvestani silloisille kasvattajaystävilleni.

Kasvattajia oli tuolloin pohjoisessakin useampia, tai pesittäjiä, kuinka nyt tahdotaan. Oli vertaistukea ja jopa jokunen tapaaminen! Vaihdettiin poikasia etelää myöten ja lainattiin lintuja pesitykseen. Meillä oli jopa suunnitteilla Suomen Undulaattiyhdistys. No, sen jälkeen kaikki silloiset unduaktivistit jäivät yksitellen tauolle, mutta ehkä joku toinenkin innostuu vielä näin vanhoilla päivillään harrastuksesta uudestaan? ;) Haaste on heitetty!

Undulaattien terveys ja eri sairaudet ovat olleet aina lähellä sydäntä ja lähetin useita lintuja tuolloin niiden menehdyttyä ruumiinavaukseen ja tätä on aikomus jatkaa edelleen. Kehotan myös muita undulaattiharrastajia samaan. Pitkäikä ja pirteys voi toki olla myös perinnöllistä, loistoesimerkkinä tästä meidän Viva jonka pitkää ikää ei voi selittää millään muulla tavalla. Se söi rasvaista siemenseosta, eikä kasvaimen kehitettyään lentänyt enää ollenkaan, sillä ei useisiin vuosiin ollut muuta seuraa kuin peili, ja sen tuoreruoka oli kurkunkanta silloin kun äitini muisti antaa ja se eli silti 13-vuotiaaksi. Silloinkin jouduimme lopettamaan sen vain koska vatsanalueen kasvain painoi henkitorvea. Perinnöllisten tekijöiden varaan tuskin kuitenkaan kannattaa laskea. Valitettavasti myös omana kokemuksena on, että kuolema voi yllättää milloin vain, miten vain ja pitkäikäisiä undulaatteja - yli, tai edes lähempänä 10v minulla ei ole Vivan jälkeen ollut, osittain toki siitäkin syystä, että lopetin harrastamisen melko nopeasti.

Avaimia pitkään ikään saattaisi löytyä ruokinnan korjaamisesta, sillä valitettavasti monet eläinkauppojenkin siemensekoituksista ovat liian rasvapitoisia suurien hirssimäärien vuoksi. Seassa voi olla pellettiä joka nostaa seoksen ravintoarvoa, mutta esimerkiksi meillä siemensekoitusten pelletit jätetään aina syömättä. Undulaatinkasvattajat ympäri maailman suosittelevat kanariansiementä jopa pääasialliseksi ruoaksi, jonka lisänä annetaan hirssiä ja muita siemeniä. Kanarianhelpi on siis heinälajike ja undulaatit luonnossakin syövät pääravintonaan erilaisten heinien ja ruohojen siemeniä. Kanariansiemen suositeltu osuus ruoassa tulisi olla n. 30-50%. Laadukkaan siemensekoituksen lisäksi (se ei riitä, että pussin kyljessä lukee Premium tai Quality, tai että se on kalliimpaa kuin jokin toinen) tarjotaan säännöllisesti tuoreruokaa, annetaan linnuille mahdollisuus lentää (aviaario tai vapaana lentämistä) ja touhuta sekä parvi jossa lintu viihtyy. Ruoka, liikunta, virikkeet sekä sosiaalisten tarpeiden tyydytys :) Kun nämä on kunnossa, on linnulla jo hyvät lähtökohdat pitkään elämään.

Niin. Olemme nyt tyttäreni kanssa keväällä 2020 alkaneet elvyttää entistä harrastusta erityisesti keskittyen showtyypin, eli englantilaisiin undulaatteihin, joskin sotkemalla kuviota hieman. Tarkoitus ei siis ole tuottaa mahdollisimman pitkäsulkaisia ja pörröisiä paksukaisia. Englantilainen undulaatti on kooltaan huomattavastikin australialaista toveriaan isompi ja luonteeltaan rauhallisempi ja leppoisampi - täten myös helpompi käsitellä tai kesyttää. Toiveissa on siis jatkossa onnistua enkkupesityksissä ja sitä mukaa voida liittyä kasvattajariveihin, jotka tosin täällä pohjoisessa Ruotsissa ja (koko) Suomessa ovat nykyisellään valitettavan lyhyet. Erityisesti toivoisin pystyväni tuottamaan helposti kesyyntyviä, mielekkäitä lemmikkejä, joissa yhdistyy kaunis ulkonäkö sekä terveys ja pitkä ikä. Kasvattamiseen pyrin käyttämään terveitä lintuja, joilla on takanaan terveitä ja pitkäikäisiä lintuja, mutta tie sinne on vaivalloinen ja aikaa vievä.

Tämän hetkisessä pesinnässä on englantilainen tyttö Lucy sekä eläinkaupasta haettu, melko säikky hybridi Frodo, jossa yhdistyy englantilaisen koko mutta esimerkiksi otsasulat eivät ole pöyheät kuten showtyypin linnulla "kuuluisi" olla. Frodo on käsittämättömän hieno isäehdokas, se hoitaa Lucya tämän tullessa ulkoilemaan, sekä käy ruokkimassa emoa myös pöntössä. Frodo on loistava lentäjä, aktiivinen parvieläjä ja kaikkien toveri, sillä on ikää arviolta 4-6 vuotta. Lucy taas pitää parven jöötä lempeästi mutta varmasti vaikka onkin nuorin koko parvessa. Lucy on haettu kasvattajalta Piteåstä ja sen takaa löytyy kasvattajan omaa linjaa kolmen sukupolven takaa. Meiltä löytyy myös Lucyn serkku Boss, joka sekin on terve ja reipas poika toistaiseksi.